Pari kuukautta vilahtanut tuosta noin vain edellisestä kirjoituksesta, olisiko kenties kirjoittajan laiskuutta vai ihan vaan puhdasta saamattomuutta.. Tai sitten on vain muiden asioiden kanssa niin kiire ja hoppu ettei vaan ehdi kuulumisia kirjoitella ;)

Eli Wilman pojat on jo maailmaa valloittamassa :) Herra A eli Revonpesän Nuuskamuikkunen muuttaa hurautti Kiuruvedelle Tarun ja Juhon iloksi. Jätimme herraan jalostusoikeuden siinä toivossa, että jonakin päivänä herra olisi jonkun pentueen isä. Eli herraa tullaan näkemään näyttelykehissä sekä omistajiensa että meidän kanssamme. Poju tuntuu olevan reipas ja aktiivinen. Herra B eli Revonpesän Niilo Nokipoika muutti Pielavedelle Anna-Maijan ja hänen lastensa iloksi ja tuntuu olevan myös kovin reipas miehenalku. Herrat siis molemmat sen verran likellä, että toiveissa nähdä molempia paljon, ainakin cavatapaamisissa ja muutenkin. Kuvasato herrasista jäi todella vähäiseksi isännyyden kadotettua kameran laturin, joten kuvia toivotaan uusista kodeista ja cavatapaamisista. Uusi laturi kameran akulle tilattu ja vanhakin sitten tuli löydettyä, lie isännyys sen tahallaan piilottanut :0

Kesä on jo puolessa välissä, kun kerran heinäkuuta jo eletään. Aika mennä hurahtaa hyvin täällä mummulassa, jossa tekemistä piisaa sekä meillä että koirilla. Nelijalkaiset viettävät päivänsä ulkoillen, välillä hieman pakon edessäkin, sisällä käydään vaan tankkaamassa unta tai jos ihmiset lähtevät jonnekin. Fiksuja kun ovat, niin keksivät itselleen tekemistä vanhoista luista, jotka kaivelivat jostain ja piha onkin näköinen, kun luun kappaleita pitkin pihoja :) No, eivätpään ole muussa pahanteossa kun kaikki luita järsivät ja kyttäävät toisiaan.. Pahimmilta riidoilta vältytty ja hampaat varmasti puhdistuttu koko sakilta.

Agikentät ja näyttelykehät ovat saaneet olla meidän porukalta rauhassa tältä kesää. Aikaa vie lisääntyvä lehmä/hieholauma ja rakenteille oleva pihatto. Vuokranavetassa ammuu lehmiä, hiehoja ja vasikoita ja niitä pitää hoidella pari kertaa päivässä. Toivottavasti saadaan yhtymäkuvia piakkoin aluilleen, niin ollaan sitten ihan virallisesti isännyyden kanssa tässä osallisena.. Eipähän tarvitse olla miettimässä et mitä sitä isona..

Olga-neiti pääsi pentukurssille, siinä ainut "pakollinen" koirameno tämän kesän aikana. Muuten saaavat elää kuin pellossa ;) Taitaa porukka vaan nauttia täällä olosta yllinkyllin. Eipä taitaisi pikkumieskään enää osata kaupungissa olla, mummun ja ukin luona on hyvä olla :)

Kehäsuunnitelmia on tehty lopummalle vuotta, jos Jyväskylässä kävisi Nellan kera molempina päivinä. Harmittavasti siellä ei vaan arvostella pentusia, olisi päässyt Olgakin kehiin näyttäytymään. No,neidille sitten kehiä ensi vuonna, jos sitä sitten paremmin joutaisi ;)

Cavatapaamiset jatkuvat edelleen joka toinen viikko keskiviikkoisin Ohenmäen hiekkamontulla klo 17.30, joten kaikki cavaihmiset vaan sinne! Tapaamiset eivät ole mitenkään virallisia vaan siellä turistaan ja jutellaan ja koirat juoksee keskenään. Tapaamiset aina parittomilla viikoilla eli huomenna 20. päivä seuraava tapaaminen :)

Cavoilla terveysasiat olleet tapetilla.. Itse päätimme osallistua terveystalkoisiin maksamalla jokaisesta tulevasta pennusta rahasumman cavayhdistyksen terveystilille. Myös Helmin ja Milon pentusista maksettiin summa ja tietenkin Wilman ja Bushin kaksikosta. Tällä kannustamme muitakin kasvattajia osallistumaan jollakin tapaa. Tämä ei ainakaan meidän taloutta kaada ja tuki menee hyvälle asialla.

O-pentueen isä eli Magnumin Bob Marley, Milo kävi magneettikuvissa ja lopullinen luokitus oli D. Pentueen molemmat vanhemmat siis D-koiria mutta tämähän ei maailmaa kaada. Nytpä toivommekin, että mahdollisimman moni O-pentueesta kuvissa kävisi. Olga ja Elli ainakin menossa, josko saataisiin joku poikakin kuviin lähtemään. Jokainen kuvattu koira on aina hyvä juttu!